Wednesday, December 26, 2007

Sunday, December 23, 2007

tandoori

Tandoori on Intiasa ja Pakistanissa yleisesti käytetty saviuuni. Tandooriruuat kuuluvat myös meidän länsimaisten ihmisten herkkuihin, ja niitä saakin lähes kaikista kyseisen alueen ruokakulttuuria edustavista ravintoloista.

Olen joskus miettinyt löytyykö jokaisesta tandooriruokia tarjoavasta ravintolasta tosiaan tandooriuuni, ja miltä pienen tai keskisuuren helsinkiläisravintolan tandooriuuni yleensä näyttää.

Eräänä päivänä helsingin kaduilla kulkiessani sain kuitenkin pseudomorfoottisesta diskurssista katsottuna kiinnostavampaa pohdittavaa. Kansainvälinen hampurilaisketju MC.Donalds mainosti ikkunassaan tandoorikanahampurilaista.

Jos olisin niinktsuttu vittumainen asiakas (joka tietenkin sisim,mässäni haluaisn aina olla), niin olisin välittömästi sännännyt sisään ravintolaan tivaamaan minkälaisessa uunissa heidän kanahampurilaisensa paistetaan, ja tietenkin vähintään valittanut kuluttajavalituslautakuntaa, jos en sitten suoranaisiin oikeustoimiin ryhtynyt, jos kyseiset paistovälineet eivät perinteisen tandooriuunin vähimmäisvaatimuksia täyttäisi.

En sitten käynyt, mutta ajatus jäi pyörimään mielessäni. Hampurilainen on hyvin kiinnostava ilmiökokonaisuus, minkä väliin voidaan jauhaa mitä tahansa materiaaleja ja kulttuurillisia konventioita ilman että kokonaisuus ratkaisevasti muuttuisi. Oli kyseessä sitten tandoorikana, tai vaikka kalakukkohampurilainen, lpputulos on aina sama: hampurilainen joka maistuu vähän omituiselta.

Friday, December 07, 2007

Kuoropojat

Juuri kun luulin nähneeni kaiken, jaksaa maailma vieläkin yllättää minua. Matkustaessani kaikessa rauhassa metrossa yhtäkkiä huomioni kiinnitti erikoinen mainos. Mainoksessa oli joukko viimeisenpäälle stailattuja nuoria miehiä, ja yläpuolella luki teksti Choirboys.

Oletin tietenkin kyseessä olevan jonkinlainen Chippendales tyyppinen tanssiryhmä, mutta ei. Pienellä googlaamisella huomasin kyseessä olevan katolinen poikabändi.

Täsmällisestiottaen kyseessä ei ole pseudomorfoosi. Pseudomorfoosissahan vanha muoto puristaa uuden ilmiön väkisin omaan muotoonsa. Viimeaikoina olen huomannut jonkinverran ilmiöitä, joissa vanha perinne pakotetaan erilaisiin nykyaikaisiin muotoihin.

Olen hieman kahden vaiheilla sen suhteen, miksi tämäntyyppisiä ilmiöitä tulisi kutsua. Pitäisikö pseudomorfoosi käsittää jonkinlaiseksi yläkäsitteeksi, joka pitää sisällään erityyppisiä epä-aitoja muotoja, vai tulisiko tälläisten ilmiöiden kyseessäollessa käyttää esimerkiksi termiä käänteispseudomorfoosi? Se kertoisi täsmällisesti kysessä olevan pseudomoprfoosin kaltainen, mutta käänteinen ilmiö. Ongelmaksi tässä vain helposti muodostuu se, että kun puhutaan käänteisestä ilmiöstä, niin voidaan saada hyvin erityyppisiä tuloksia riippuen siitä, mihin nähden käänteiseksi ilmiö käsitetään.

Ehkä olisi parasta määritellä tämänkaltaiset ilmiöt jollain omalla termillään, täytynee pohtia asiaa.

Mutta tosiaan, jos alttaripoikapoikabändi kiinnostaa niin käykää ihmeessä tsekkaamassa. Tarkemmat keikkatiedot löytyy ainakin sieltä metrojunan seinältä.

Thursday, December 06, 2007

Itsenäisyydestä ja tonttuilusta

Nyt kun vietämme itsenäisyytemme 90-vuotisjuhlaa, lienee hyvä hieman pohtia mitä juhlitaan.

Useimmille meistä lienee nykyään vähintään hämärää mitä valtiollinen itsenäisyys tarkoittaa. Itsekään en pysty asiaan täsmällisesti vastaamaan. Muistan tosin hämärästi kuoluajoilta 80-luvulta asian minulle opetetun. Jos oikein muistan niin valtiollisen itsenäisyyden määritteet olivat ainakin itsenäinen hallinto, oma raha ja tietysti rajat piti olla. Perustuslakikin taisi asiaan liittyä.

Kuinka suuri osa noista yhdeksästäkymmenestä vuodesta voidaan sitten itsenäisiksi laskea?
Esimerkiksi Ns. suomettumisen aika täyttänee itsenäisyyden määritelmän kirjaimen, mutta ei juurikaan sen henkeä. Hallinnon päätökset tehtiin periaatteessa itsenäisesti, mutta kaikessa päätöksenteossa ykköskysymyksenä oli mitä itänaapurin miellyttäminen.

Pitäisikö pahimmat suomettumisen vuodet vähentää tuosta itsenäisyysajan kokonaissaldosta? Entä niin mihin asti itsenäisen Suomen historiaa voidaan uskottavasti jatkaa?

Jatkuuko se esimerkiksi 1.1.1995 asti, jolloin liityimme Euroopan unioniin, vuoteen 1998, jolloin liityimme EMU:uun tai vuoteen 2002 jolloin otimme euron käyttöön. Vai voidaanko katsoa Suomen olevan itsenäinen valtio vielä mahdolliseen perustuslain ratifiointiin asti.

Toisaalta voin olla täysin väärässä. Ehkä minua vain rasittaa se epämääräinen muistijälki kouluajoilta, joka väittää itsenäisyden olevan selkeästi määriteltävissä. Ehkä se ei sitä ole, google ai ainakaan mitään selkeää vastausta asiasta antanut.

Ehkä itsenäisys on enemmän abstrakti asia, kuten suomalaisen ruuan puhtaus tai suomalaisen työn korkea laatu, tai muut samantapaiset paradoksaaliset väittämät jotka muuttuvat vain sitä todemmiksi mitä vähemmän niillä on varsinaista todellisuuspohjaa.

Esimerkiksi Jukka Tarkka selittää Lapin Kansassa Suomen olevan EU:n jäsenenä itsenäisempi kuin se olisi EU:n ulkopuolella: "Unionista erossa pysyminen ei takaisi nykyistä laajempaa liikkumatilaa, ei uusia vaihtoehtoja unionin tarjoamien rinnalle, eikä siis nykyistä laajempaa valinnan mahdollisuutta. Mikään valtio ei voi olla ympäristöstään riippumaton ja siis itsenäinen sanan äärimmäisessä merkityksessä. Ero on lähinnä siinä, että unionin ulkopuolien ei voi vaikuttaa sen päätöksiin, jäsen voi sentään edes vähän. Jäsenyys tarjoaa siis enemmän itsenäisyyttä kuin ulkopuolella pysyttely."

Kiinnostava näkökulma, perustuu vallallaolevaan pöytäperiaatteeseen, eli siihen että pienen maan etuja ajetaan parhaiten istumalla niissä pöydissä joissa asioista päätetään. Oli pöydässäistujan vaikutusmahdollisuudet miten pienet tahansa, ne ovat aina suuremmat kuin niillä jotka eivät istu kyseisissä pöydissä. Ja vaikka ei olisikaan, niin vähintäänkin tarjoilu on parempaa.

Lisäksi Tarkka puhuu kolumnissaan "yhteisestä tahtotilasta", hänen mielestään suomi on EU:n osana itsenäinen luovuttaessaan päätösvaltaansakin, koska päätösvalta luovutetaan yhteisen tahtotilan vallitessa.

Mielestäni hyvin kiintoisa ajatusrakenne, jota voimme hyvin peilata muihinkin historiallisiin valintoihin. Jos esimerkiksi aikanaan olisimme yhteisen tahtotilan vallitessa liittyneet johonkin muuhun valtioiden liittoon, Neuvostoliittoon, Natsisaksaan tai vaikka Amerikan yhdysvaltoihin, niin olisimmeko tämän jälkeen vielä olleet itsenäisiä?

Esimerkiksi Neuvostoliiton suhteen voidaan aiheellisesti kysyä, olisiko poliittinen liikkumavaramme ollut pienempi vai suurempi, jos olisimme kyseiseen organisaatioonkuuluneet, eli istuneet niissä pöydissä joissa päätöksiä tehdään, kuten nykyään on tapana sanoa.

Suomettumisen ajan päätöksehän olivat jokatapauksessa nimenomaan Neuvostoliiton sanelemia. Nykyään kun politiikan sanelee globaali kapitalismi, eikö nyt tulisi pyrkiä mieluummin Amerikan, kuin Euroopan yhdysvaltojen jäseneksi? Vai pitäisikö, nyt kun globaalin kapitalismin vetovastuu jo valunut Aasiaan, meidän mieluummin pyrkiä osaksi Kiinan Kommunistista Kansantasavaltaa? Siellä ne oikeasti tärkeät pöydät sijaitsevat, ja Suomalainen teollisuuskin hyötyisi kun jäljelläolevat tuotantolaitokset saataisiin siirrettyä Kiinaan ilman erillisiä logistiikkongelmia.

No mutta pidemmittä puheitta, hyvää itsenäisyyspäivää kaikille ja kiitos vaan Leninillekin itsenäisyyden myöntämisestä. Se oli oikein kiva juttu, ainakin silloin 1900-luvulla kun se vielä oli muodissa, vaikka täytyy kyllä myöntää että oli siitä kyllä riesaakin.

Mutta niistä tontuista piti vielä puhua, olen jo jonkin aikaa ollut huolissani anarkismin nykytilasta. Anarkistit marssivat riveissä ja valtaavat taloja keskustellakseen naisten oikeuksista ja kuunnellakseen populaarmusiikkia. Ei sillä, että tässä olisi mitään sinällään tuomittavaa, toiminta vaan menee pahasti pseudomorfoottisen puolelle.

Eikös nuo kyseiset hommat ole sosiaalidemokraattien heiniä? Historiallisesti ottaen anarkistien ydinosaamisaluetta on aina ollut pommien räjäyttäminen ja valtionpäämiesten murhaaminen. Nämä yksinkertaiset perustoiminnot ovat luoneet sen maineen ja pelon jota anarkistit ovat ympäri maailma kylväneet.

Suosittelen siis suomen anarkisteja menemään itseensä, jättämään tonttuilun ja perehtymään kemiaan. Se anarkistin keittokirja ei sisällä ruokaohjeita siksi, että anarkismissa ei ole kyse kasvisruuan valmistamisesta roskistavarasta, vaan räjähteiden valmistamisesta ja niitten käyttämisestä yhteiskunnallisen ylärakenteen tuhoamiseen.

Toimikaa!

Sunday, December 02, 2007

joulusaatana

Näin joulun lähestyessä meillä kaikilla on omat traditiomme. Minulla pseudomorfoosiharrastajana on tapana jo hyvissäajoin ennen joulua alkaa seuraamaan joulu, ja ennenkaikkea joulupukkikeskustelua.

Joulpukki on vuosien saatossa muodostunut joulunvieton keskeiseksi hahmoksi, ja myös hänen pseudomorfoottiset ulottuvuutensa ovat mitä ilmeisimmät (lue vaikkapa viimevuonna kirjoittamani juttu paiheesta pohjiksi).

Meillä suomalaisilla on aina suunnaton tarve todistaa joulupukin asuvan suomessa, tai ensisijaisesti ei-asuvan muualla kuin suomessa. Suurin taistelu ihmisten mielistä käydään tässäkin asiassa Hollywoodin mielenmuokkauskoneiston kanssa.

Tänävuonna me suomalaiset olemme valinneet taisteluun Hollywoodin omat aseet. Joulutarina on Hollywoodin malliin tuotettu jouluelokuva. Todisteeksi Joulupukin suomalaisuudesta se sopiikin oikein hyvin. Fiktionaalisten hahmojen, erityisesti monista erilaisista perimyslinjoista koostuvien sellaisten fyysistä sijaintia on hyvin hankalaa perustella faktoilla (tosin joskus sitäkin näkee yritettävän). Tälläkertaa onkin elokuvan pohjaksi löydetty täysin faktavapaa toimintaympäristö; joulupukin lapsuus.

Joulupukin lapsuudesta kun ei ole minkäänlaista perimätietoa rasitteena, voi siitä tehdä aivan minkälaista fiktiota haluaa. Todennäköisesti seuraavaksi saamme sitten nauttia joulupukin rajuista nuoruusvuosista. Kuvitteelliset faktat todistavat parhaiten kuvitteellisia tosiasioita.

Mutta mitä tulee kansanperinteeseen, niin näin joulun alla esitellään myös paljon faktoja. Ilmaisjakelulehti Helsinki Info yllätti minut kiinnostavalla jutulla aiheesta Sarvipääpukeista rantajouluihin. Siinä Helsingin kaupunginmuseon tutkija Jere Jäppinen esittää seuraavanlaisen väitteen: "Joulupukin esikuva, sarvipäinen pukki, juontaa keskiaikaisista Pyhän Nikolauksen juhlakulkueista, joissa piispahahmon rinnalla kulki sarvipäinen, pukin näköinen paholainen. Kansa ihastui hilpeään pukinhahmoon, ja pukeiksi naamioituneet nuoret miehet kiersivät vuosisatojen ajan jouluisin kerjäämässä ruokaa ja varsinkin juomaa."

Tämä on mielestäni varsin kiintoisa näkökulma, olen itse aina pitänyt joulupukkia pakanallisena hahmona. Jos Jäppinen on oikeassa, niin kyseessä ei olekkaan hedelmällisyyttä symboloiva pakanapukki, vaan itse vanha vihtahousu.

Täytyy tietenkin muistaa, että kristillisen saatanan ilmiasu on koottu nimenomaan pakanallisista hedelmällisyyden ja muun epäsiveellisyyden symboleista. Siitä huolimatta, jos tosiaan nuuttipukkiperinne on alkanut vasta keskiajalla, on perinnettä pidettävä kristillisenä ja juhlinnan kohde siis itse saatanaksi.

Minusta tämä on erittäin kiinnostavaa, toivottavasti myös matkailunedistämiskeskuksessa huomataan tämä potentiaali. Joulupukkeja (siis eng Santa Claus) kun löytyy ihan jokapuolelta maailmaa aivan kiusaksi asti. Joulupukki (ehkä englanniksi sittenkin Christmass Satan eikä Jule Goat niinkuin olen joskus aikaisemmin ehdottanut) löytyy vain korvatunturilta.